Richard Dawkinsin ja natsien rotuhyginian ateistiset lähteet

Richard Dawkinsin twiitti Downin syndrooma lapsien abortointisuosituksesta sai aikaan kohun. Maailman tunnetuimmaksi ateistiksi kutsuttu evoluutiobiologi, britti Richard Dawkins kirjoitti Twitterissä, että on moraalitonta olla abortoimatta sikiöitä, joilla havaitaan Downin oireyhtymä.

"Abortoi se ja yritä uudelleen. On moraalitonta saattaa se maailmaan, jos on mahdollisuus toimia toisin", Dawkins kirjoitti.

The Down's Syndrome Association -järjestö vastasi Dawkinsille: "Ihmiset, joilla on Downin oireyhtymä, voivat elää ja elävät kokonaisen ja palkitsevan elämän. He myös antavat arvokkaan panoksen yhteiskunnalle." Lukuisat Down-lasten vanhemmat reagoivat voimakkaasti Dawkinsin kommenttiin.

"Minut saa surulliseksi se, että Richard Dawkinsin kaltaiset ihmiset ajattelevat, ettei tyttärellämme Sara Ruhilla ole oikeutta elämään", totesi nainen nimeltä Debra Ruh viestissään.

Myöhemmin Dawkins ei perunut kommenttiaan, vaan pyrki selittämään sen monisanaisesti. Twitterin lyhyiden viestien vahvuus on siinä, että todellista ajatusta siinä on vaikea kätkeä laajojen korusanojen taakse.

Dawkinsin kommentin takana ollut asenne herättää ajatuksen, että tähänkö ateismin ja darwinismin johdonmukainen tulkinta aina johtaa? Dawkinsin kommentit lähenevät jo natsien rotuhygienia ajatuksia. Darvinismin johdonmukainen tulkinta ilman inhimillisyyttä oli myös heidän pontimenaan. Samoin nietzcheläinen jumalaisen moraalin hylkääminen ja yli-ihmismoraali.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat

Ateistit ajavat uskonnotonta yhteiskuntaa

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen ratkaisu kanteluasiassa 24.3.2014 herätti seuraavia ajatuksia.

Ihmisellä on oikeus harjoittaa uskontoa työpaikallaan ja koulussaan. Ihmisellä on myös oikeus olla harjoittamatta mitään uskontoa missään. Ateistit ovat nyt viemässä oikeuden tähän pois. Heidän tavoitteenaan on saada kaikki toimimaan oman maailmankuvansa eli uskonnottoman maailman mukaisesti. Se on diktatuuria ja sillä vesitetään uskonnon ja ajattelun vapauden.

On uskomatonta, että uskonnonvapaudella ja ihmisoikeuksilla perustellaan uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien riistoa.

Epäilyksenäni on, että vähemmistössä olevien ateistien vaatimukseksi tulee se, että julkisuudessa ei saa olla mitään uskonnollisuutta. Jos kouluissa ei saa olla, niin miksi sitten katukuvassakaan? Onhan kadut ja muutkin julkiset paikat valtion tai kuntien ylläpitämiä. Kirkoista ja moskeijoista on vietävä tunnukset pois. Paitsi ei moskeijoissa, koska meidän on oltava kohteliaita vieraillemme.

Ehkä seuraavaksi lapsia ei saa kasvattaa uskonnollisesti, koska se on "uskonnonvapauden vastaista". Perusteluna on, että lapsella pitää olla täysi "vapaus” valita oma uskonnollisuutensa aikuisena. Näinhän Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja asian toi esille muutama vuosi sitten Skepsisen juhlassa pitämässään puheessa.

Vähemmistö pyrkii nyt diktatorisoimaan enemmistöä. Jos ateistit pääsevät enemmistöksi Euroopassa, niin epälen, että mitään uskonnollisuutta ei sallita. Ateismi on fundamentalismia pahimmillaan. Toiminta on saman tyyppistä kuin entisessä Neuvostoliitossa tai nykyisessä Pohjois-Koreassa. Arvelen, että näissä maissa Puumalaisen mielestä uskonnonvapaus toimi parhaitten, kun uskonnollisuuden näkyminen yhteiskunnassa oli ja on kiellettyä.

Onneksi tunnen vielä avaramielisiä ateisteja. Ainakin yhden.

Tyypillinen ateistien teesi on, että “Valtion ja kuntien tulee toiminnassaan kohdella ihmisiä tasavertaisina sukupuolesta, uskontokunnasta, poliittisesta katsomuksesta, etnisestä taustasta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.” Olen täysin samaa mieltä, mutta samalla ateisti vaatii, että valtio suosisi ateistista maailmankuvaa luopumalla kaikesta uskonnonharjoituksesta tiloissaan.

Ateismi = uskonnottomuus.

Tämä on monen ateistin sokea piste. He vaativat ateistista käytäntöä yhteiskunnassa ja luulevat sen olevan tasa-arvoista kaikkia kohtaan. Hei haloo! Sehän suosii ateismia ja uskonnottomuutta!

Oheisena linkki ajatukset synnyttäneeseen Perustuslaki blogiin:
http://perustuslakiblogi.wordpress.com/2014/04/03/martin-scheinin-euroopan-ihmisoikeustuomioistuin-veti-koulujen-uskonnonopetukselta-maton-alta/comment-page-1/#comment-186

Tähän yhteyteen on hyvä laittaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen artikla 18:

"Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja."

http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/SearchByLang.aspx

Onko uskonto yleisin sotien aiheuttaja?

Uusateistien yksi mieliväitteistä on, että uskonto on suurin syy sotien aiheuttajana. Vaikka ateistit väittävät omaavansa ”tieteellisen maailmankuvan”, niin tämä väite ei perustu tieteelliseen tutkintaa. Ateistit haluavat pitää yllä tätä paikkansapitämätöntä mielikuvituslegendaa.

Uusateisti Sam Harris, kirjoittaa kirjassaa “The End of Faith”, että uskonto olisi suurin väkivallan lähde historiassa “the most prolific source of violence in our history”.

Philip ja Axelrodin kolmeosaisessa ”Ensyclopedia of Wars” luetellaan 1 763 sotaa ihmiskunnan historiassa. Näistä sodista he lukevat 123 uskonnollisiksi. Tämä on noin 7 % kaikista sodista. Noin puolet näistä 7 prosentin sodista on sodittu islamin nimissä eli muiden uskontojen tähden on sodista sodittu alle 4 prosenttia.

Natsit aloittivat Hitlerin johdolla toisen maailmansodan, jossa kuoli noin 63 miljoonaa ihmistä. Natsien toiminnan yksi johtotähti oli ateistin Nietzschen lanseerama yli-ihmisoppi. Nietzsche sai raivokkaasta ateismistaan johtuvana lempinimen ”Jumalan tappaja”. Natsien toiminta perustui myös sosiaalidarvinismiin, joka on ateistisen darvinismin johdannainen.

Ateististen kommunistien hallinnoissa ja sodissa kuoli 1900-luvulla noin 100 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin ensimmäisen maailmansodan aikana. (Lähde: Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori ja sorto", WSOY, 2001).

Ei-uskonnollisten diktaattoreiden aiheuttamat kuolemat

Joseph Stalin – 42 672 000 henkeä
Mao Zedong - 37,828,000
Adolf Hitler – 20 946 000 henkeä
Chiang Kai-shek – 10 214 000 henkeä
Vladimir Lenin – 4 017 000 henkeä
Hideki Tojo – 3 990 000 henkeä
Pol Pot – 2 397 000 henkeä

(Lähde: R. J. Rummel, Lethal Politics and Death by Government)

Historiallinen todistus on vahva, uskonto ei ole yleisin sotien aiheuttaja.

Myyttiä keskiaikaisen kirkon uskoon maapallon litteydestä pidetään yhä esillä

Kristinuskon vastustajat ovat pitäneet kiinni legandasta, jonka mukaan keskiaikainen kirkko olisi uskonut maapallon litteyteen ja pitänyt harhaoppisena pyöreään maapalloon uskoneet. Tällä käsityksellä ei kuitenkaan totuuden perää, kuten Rope Kojonen artikkelissaan perusteellisesti esittään. Artikkeli on julkaistu Tieteessä Tapahtuu 3/2013. Tätä harhaväitettä pidetään esillä ja sillä halutaan osoittaa kristiuskon älyllistä pimeyttä.

Tässä pari otetta artikkelista:

Litteän maan myytin keskeinen ajatus on, että keskiajan kirkko vastusti opetusta pyöreästä maasta harhaoppina. Historiallinen tutkimus ei ole löytänyt tästä näyttöä – päinvastoin, maan pyöreyttä saatettiin käsitellä lähes itsestään selvänä tosiseikkana. Oppineet ja kirkonmiehet eivät siis missään vaiheessa unohtaneet ajatusta maan pyöreydestä.

Kristittyjen oletettu pitkäaikainen usko litteään maahan toimii monilla kirjoittajilla herkullisena esimerkkinä kristinuskon älyllisestä pimeydestä.

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt esittelemään tarkemman kuvan kristittyjen kosmologisista näkemyksistä. Vaikka muutama kristitty kirjoittaja on uskonut litteään maahan, he ovat kuitenkin edustaneet selkeästi vähemmistöä. Herkullinen esimerkki keskiajan ihmisten älyllisestä pimeydestä muuttuukin näin esimerkiksi modernin ihmisen halusta pitää itseään monin verroin viisaampana kuin aiempia sukupolvia ja siitä, kuinka tämä halu voi vääristää käsityksiämme menneisyydestä.

Tässä artikkeli kokonaisuudessan:

Litteän maan myytti – tapauskertomus uskonnon ja luonnontieteen historiasta

Rope Kojonen

Esittelen maan muotoa koskevaa keskustelua tapaus kertomuksena uskonnon ja luonnontieteen suhteiden historiasta. Artikkeli on syntynyt siitä havainnosta, että monet hyvin koulutetut ihmiset (jopa teologit) uskovat keskiajan kirkonmiesten opettaneen maan olevan litteä, vaikka historiallinen tutkimus puhuu keskiajan käsityksistä aivan muuta. Populaarissa ajattelussa Kolumbuksenkin matkojen oletetaan kohdanneen vastustusta kirkon taholta siksi, että hänen pelättiin putoavan alas maan reunalta. Joidenkin versioiden mukaan keskiajalla saattoi joutua jopa roviolle, jos uskoi pyöreään maahan. Litteän maan tapaus toimiikin monille esimerkkinä myös laajemmasta ”uskonnon ja luonnontieteen sodasta”.

Washington Irvingin (1738–1859) teos Life and voyages of Christopher Columbus antaa yleisen kuvan litteän maan myytistä. Irvingin mukaan suurin Kolumbuksen kohtaama vastaväite oli pelko siitä, että hän putoaisi maan reunalta. Antiikin filosofit olivat tietäneet maan olevan pallonmuotoinen, mutta kirkko oli tukahduttanut tieteen kirjaimellisella raamatuntulkinnallaan. Vasta Kristoffer Kolumbuksen (1451–1506) kaltaiset löytöretkeilijät osoittivat maan olevan sittenkin pyöreä. Irvingin luoma vastakkainasettelu on herkullinen: urheaa ja rationaalista tutkimusmatkailijaa vastustaa leegio vuosisataisiin perinteisiin pitäytyviä kirkonmiehiä Raamatun ja kirkkoisien tekstien perusteella. Myöhemmin esimerkiksi historioitsija Andrew Dickison White (1832–1918) käytti kirkonmiesten oletettua uskoa litteään maahan teoksessaan The Warfare of Science With Theology (1896, luku 2) keskeisenä todisteena uskonnon ja luonnontieteen sodasta.

Viimeisen sadan vuoden aikainen historian tutkimus on kuitenkin osoittanut käsityksen keskiaikaisesta uskosta litteään maahan vääräksi. Tieteenhistorioitsija Edward Grant osoittaa teoksessaan Planets, Stars and Orbs: The Medieval Cosmos 1200–1687, että ”pyöreän maan hyväksyntä keskiajalla oli lähes universaalia”, ja maininnat maan pyöreydestä ”olivat yleisiä” ajan teksteissä (Grant 1994, 626). David Lindbergin (1992, 58) mukaan ”laajalle levinnyt myytti, jonka mukaan keskiaikaiset ihmiset olisivat uskoneet litteään maahan, on modernia alkuperää”. Myös Whiten popularisoima käsitys uskonnon ja tieteen sodasta on hylätty. Vaikka yksittäisiä konflikteja on ollut, tieteen ja uskonnon suhteet ovat olleet pääasiassa hyvät (Ferngren 2002, 3–29). Varhaisilla tiedemiehillä ei todellisuudessa ollut vaikeuksia löytää filosofian lisäksi myös teologisia perusteita työlleen: esimerkiksi usko Jumalan luomaan rationaaliseen maailmankaikkeuteen antoi luottamusta luonnon ymmärrettävyyteen (Brooke 1991), kun taas oppi syntiinlankeemuksesta puolusti tarvetta vähentää virheitä tarkalla tieteellisellä menetelmällä (Harrison 2007).

Jeffrey Burton Russellin (1991) mukaan juuri Irvingin antama kuva Kolumbuksen matkoista vaikutti keskeisesti siihen, että litteän maan myytti saavutti yleisen hyväksynnän. Irving väitti kirjansa perustuvan tutkimustyöhön, mutta tosiasiassa Kolumbuksen päiväkirjoista, aikalaiskertomuksista tai tapahtuman jälkeen kirjoitetuista historiankertomuksista ei löydy mainintaa litteästä maasta tai fanaattisista kirkonmiehistä.

Kiistan aiheena oli sen sijaan maan ympärysmitta. Jo antiikin aikaan esimerkiksi Aristoteles, Erastosthenes ja Ptolemaius olivat arvioineet maan ympärysmitan suuruutta. Kolumbuksen arvion perustana oli D’Aillyn (1350–1420) teoksessaan Ymago Mundi esittämä arvio, jonka mukaan merimatka Euroopasta Aasiaan oli vain noin 15 000 kilometriä. Erinäisin vippaskonstein Kolumbus onnistui vähentämään matkan Kanarian saarilta Japaniin alle 7 000 kilometriin – todellinen etäisyys on noin 22 000 kilometriä. Vastustajien laskut perustuivat Ptolemaioksen ja Augustinuksen arvioihin ja olivat lähellä nykypäivän lukuja. (Russell 1991, 9–11.)

Kritiikki kuitenkin oletti maan pyöreyden, sillä siinä käytetyt kosmologiat sisälsivät ajatuksen maan pyöreydestä. Kreikkalaisista filosofeista jo Pythagoras (582–500 eKr.) opetti mm. kuunpimennysten todistavan maan pyöreydestä. Maan varjo kuun päällä näyttää pyöreältä, joten maan täytyy olla pyöreä. Aristoteleen mukaan maan pyöreydestä todistaa esimerkiksi se, että vuorelle tai laivan mastoon kiipeämällä voi nähdä kauemmas kuin maan pinnalta, koska maapallo on kaarteva. Jos toisaalta maa olisi litteä, korkeiden vuorten tulisi näkyä paljon kauemmaksi kuin ne todellisuudessa näkyvät, eikä laivojen katoaminen horisontin taakse olisi ymmärrettävää. Rooman valtakunnan ajalla maantieteellistä tutkimusta jatkoi Ptolemaios (90–168 jKr.), jonka maakeskeinen kosmologia oli tähtitieteellisen tutkimuksen perustana vielä keskiajalla. Ptolemaioksenkin mallissa maa oli kuitenkin pyöreä. Kreikkalaisistakin muutama tosin uskoi litteään maahan, esimerkiksi Demokritos (460–370 eKr.) ja Leukippos (400-luku eKr.). (Grant 1994, 627.)

Litteään maahan uskoneet kirkkoisät ja heidän vaikutuksensa

Antiikin aikaan oli kuitenkin muutama litteää maata puolustanut kirkkoisä. Harleyn ja Woodwardin (1987) mukaan selkeitä tapauksia ovat ainoastaan Lactantius (200-luku) ja Kosmas Indikopleustes (500-luku), mutta myös muutaman muun kohdalla voidaan esittää epäilyksiä. Juuri näiden kirkkoisien vaikutusta A. D. White piti ratkaisevana teoksessaan The Warfare of Science and Theology (1896).

Lactantius ja Kosmas pyrkivät perustelemaan uskoa litteään maahan sekä Raamatulla että filosofialla. Afrikkalainen Lactantius oli kristinuskoon kääntynyt filosofi, joka kirjoitti sitten useita kirjoja puolustaakseen uutta uskoaan. Hänen mukaansa maan pyöreydestä ei ole kunnollista todistusaineistoa, ja oppia pyöreästä maasta voidaan kritisoida myös filosofisesti. Kuinka outo onkaan ajatus, että maa olisi pyöreä, sillä toisella puolellahan esimerkiksi puut kasvaisivat alaspäin ja ihmiset kävelisivät ylösalaisin! (Divinarum Institutionum Libri XXIV.) Lactantiuksen teokset olivat latinankielisiä, mutta niiden vaikutus jäi vähäiseksi.

Munkki Kosmas Indicopleustes kirjoitti litteätä maata opettaneen teoksen Kristillinen topografia joskus vuosien 547–549 välillä. Teoksessa Kosmas esittää Raamattuun perustuvan kristillisen maailmanselityksen ja pyrkii kritisoimaan vallalla olevaa uskoa pyöreään maahan ”pakanallisena” oppina. Kosmaksen mukaan taivas on vedetty maan päälle ”kuin teltta” (Ps. 104:2–3). Maa puolestaan on nelikulmainen, kuten Mooseksen ilmestysmaja, ja aurinko menee yöksi piiloon vuorten taakse. Kosmas tulkitsi myös filosofian tukevan näkemystä: kreikkalainen Erastothenes (276–196 eKr.) oli tehnyt neliskulmaisia karttoja maasta. Näiden oli tarkoitus kuvata vain osaa pyöreästä maailmasta, mutta Kosmas ymmärsi ne koko maailman kartoiksi. Teoksen loppuosassa Kosmas kritisoi munkkiveljiään siitä, etteivät nämä usko hänen teoriaansa. Myös Kosmaksen vaikutus jäi vähäiseksi. Koko keskiajalta hänen teksteistään löytyy neljä kopiota. Russellin (1991) mukaan ainoa tunnettu lainaus Kosmakselta on Konstantinopolin patriarkalta Fotiokselta (815–897), mutta tämä pitää Kosmasta pikemminkin satujenkertojana kuin luotettavana lähteenä.

Pyöreään maahan uskoneet kirkkoisät

Yleisesti ottaen kirkkoisien suhtautuminen filosofiaan oli kuitenkin myönteisempää. Vaikka kirkkoisät kritisoivat filosofiaa joissakin kohden, he myös harjoittivat sitä itse ja hyödynsivät luonnonfilosofien löytöjä. Jo toisen vuosisadan apologeetat suhtautuivat filosofiaan myönteisesti, ja katsoivat Jumalan kylväneen totuuden siemeniä kaikkialle luomakuntaan. Myös pakanat saattoivat löytää niitä, ja filosofia saattoi olla hyödyllistä (Chadwick 1966; Lindberg & Numbers 1986, 26). Justinos Marttyyri (n. 100/114–162/168) lainaa hyväksyvästi Pythagoraan tekstiä, jossa Jumalan sanotaan luoneen pyöreän maan (Jumalan kaikkivaltiudesta, luku II). Athenagoras (n. 133–190) puolestaan ylisti maan pyöreän muodon kauneutta kehottaessaan ihmisiä palvomaan Luojaa (Apologia, luku XVI).

Kirkkoisien usko pyöreään maahan oli laajalle levinnyttä tämän jälkeenkin. Myös A.D. White
(1896) myönsi, että vaikutusvaltaiset kirkkoisät Kleemens Aleksandrialainen (n. 150–211/216), Origenes(185–254), Augustinus (354–430) ja Ambrosius (340–397) tukivat oppia pyöreästä maasta. Osa kirkkoisistä piti tosin kysymystä yhdentekevänä: esimerkiksi Basileios Suuren (330–379) mukaan on kristityn kannalta yhden tekevää, onko maa litteä vai pyöreä (Hexaemeron, saarna IX, 1).

Augustinuksen tapa tulkita Raamattua litteän maan kysymyksen kohdalla on ollut vaikutusvaltainen myös myöhemmän uskonnon ja luonnontutkimuksen vuoropuhelun kannalta. Teoksessaan De Genesi Ad Litteram (I, 19) Augustinus nuhtelee kristittyjä, jotka pyrkivät kritisoimaan filosofeja epämääräisen Raamatun tulkinnan perusteella:

”Yleensä myös ei-kristityt tietävät jotain maasta, taivaista ja maailman alkuaineista… ja niin edelleen, ja pitävät tätä tietoaan järjen ja kokemuksen varmistamana. On häpeällistä ja vaarallista, kun pakanat saavat kuulla kristityn, ilmeisesti pyhiä kirjoituksia selittäen, puhuvan hölynpölyä näihin asioihin liittyen… Kuinka he uskoisivat näiden kirjojen opetusta kuolleiden ylösnousemuksesta ja taivaan valtakunnasta, kun he luulevat niiden sivujen olevan täynnä valheita asioista, jotka he itse ovat oppineet kokemuksen ja järjen valon kautta?”

Augustinus pyrki sen sijaan osoittamaan, että kirjoitukset voidaan tulkita yhteensopiviksi pyöreän maan opin kanssa. Hänen mukaansa (De Genesi ad Litteram, II, 9) taivaankansi (Genesis 1:7) ja runollinen ilmaus taivaan levittämisestä ”kuin teltta” (Ps. 104:2) voidaan ymmärtää hyvin myös pyöreää maata kattavan taivaan kuvaukseksi. Nykyäänkin samaa tulkintaa on puolustettu evankelikaalisessa apologetiikassa (esim. Holding 2005).

Miten tällainen tulkinta on mahdollinen? Mikäli Raamattuun suhtaudutaan historialliskriittisesti, kuten mihin tahansa kirjallisuuteen, päädytään todennäköisesti siihen, että ajatus litteästä maasta on kuulunut myös Vanhan testamentin kirjoittajien maailmankuvaan. Tiedämme muinaisen Lähi-idän kansojen uskoneen litteään maahan, ja olisi vaikea ymmärtää, kuinka heprealaiset olisivat yksin uskoneet. Yleisin tulkinta lähtee siitä, että esimerkiksi Genesiksen 1. luvun ”taivaankansi” on kirjoitusajankohtana ymmärretty litteää maata kattavaksi kuvuksi.

Augustinus ja muut kirkkoisät eivät kuitenkaan lähestyneet Raamatun tekstiä historialliskriittisestä näkökulmasta, vaan heidän näkökulmansa oli lähempänä nykyistä kanonista lukutapaa (ks. Juntunen 2010, 184–209). Heille Raamattu oli Jumalan innoittama uskonnollinen teos, ja he ottivat tämän huomioon tulkitessaan pyhiä tekstejä. He uskoivat Jumalan antaneen ihmiselle myös järjen ja ilmoittavan totuutta myös luomakunnan kautta. Heidän mukaan oikea ymmärrys luomakunnasta ja oikea ymmärrys Raamatusta eivät voi olla ristiriidassa, sillä sama Jumala on molempien takana. Tällainen lähestymistapa mahdollistaa sen, että luonnontieteen tulokset voivat osin ohjata tulkintaa. Vastaavaa Raamatun tulkintaa harrastetaan edelleen: esimerkiksi Genesiksen luomispäivät tulkitaan yleisesti pitkiksi ajanjaksoiksi. Kirkkoisien suhtautuminen filosofiaan ja Raamattuun mahdollisti siis myös pyöreän maan hyväksymisen.

Usko pyöreään maahan keskiajalla

Rooman valtakunnan sortuminen johti siihen, että suuri määrä kreikkalaisten filosofien kirjallisuutta unohtui kokonaan läntisen kristikunnan käytöstä. Rooman valtakunnan filosofian valtakieli oli ollut kreikka, eikä läheskään kaikkia teoksia ollut käännetty latinaksi. Esimerkiksi Ptolemaioksen teokset olivat saatavilla vain kreikan kielellä, eikä niitä pian pystytty enää lukemaan latinankielisessä lännessä. Joitakin teoksia kyllä käännettiin: kristitty filosofi Boethius (480–526 jKr.) oli kääntänyt latinaksi mm. Platonin kosmologisen teoksen Timaioksen ja Aristoteleen logiikkaa käsitteleviä teoksia.

Toinen syy joidenkin filosofien opetusten unohtamiselle oli se, ettei filosofian spekulatiivisuutta ja irrallisuutta käytännöstä aina arvostettu. Filosofian sijasta varhaisen keskiajan kirkko keskittyi teologiaan ja toiseen massiiviseen tehtävään: Roomaan tulvineiden ”barbaarien” käännyttämiseen ja valtakuntien rakentamiseen. Varhaiskeskiajalla tehtiin myös käytännönläheisiä innovaatioita, jotka mahdollistivat hevosten hyödyntämisen maataloudessa ja raskaan ratsuväen käytön esimerkiksi Toursin taistelussa vuonna 732.

Filosofien opetukset säilyivät varsinkin latinankielisissä ensyklopedioissa, joihin pyrittiin keräämään kaikki olemassa oleva tieto, ja kirkkoisien kirjoituksissa. Tärkeimmät maantiedettä käsittelevät roomalaiset ensyklopediat olivat Macrobiuksen (n. 400) ja Martianus Capellan (n. 420) teokset, joissa myös maan pyöreys tunnustettiin. Martianuksen jako seitsemään vapaaseen taiteeseen muodosti keskiaikaisen koulutuksen pohjan.

Keskiajan tärkeimpiä ensyklopedioita olivat espanjalaisen piispan Isidoren (560–636) ja englantilaisen munkin Beda Venerabiliksen (672–735) ensyklopediat. Isidoren kahdenkymmenen teoksen Etymologiae kuului keskiajan suosituimpiin teoksiin ja oli koulutuksen kulmakivi. Isidore hyväksyy näkemyksen maan pyöreydestä ja raportoi myös arviot maan ympärysmitan suuruudesta (Harley & Woodward 1987, 320). Englantilainen munkki Beda oli toinen varhaiskeskiajan vaikutusvaltaisimmista kirjoittajista. Beda tunnetaan edelleen Kristuksen syntymävuoden laskemisesta ja modernin ajanlaskun aloittamisesta. Bedan mukaan maa on pyöreä, ei niin kuin kiekko, vaan niin kuin pallo. Bedan teos sisältää myös kaavakuvan Ptolemaioksen järjestelmän mukaisesta aurinkokunnasta. Bedan ja Isidoren teokset olivat kirkkoisien tekstien ja Raamatun ohella varhaiskeskiajan vaikutusvaltaisimpia, luetuimpia ja lainatumpia.

Ensyklopedioissa ei käsitelty kaikkia kreikkalaisen filosofian löytöjä ja esimerkiksi matematiikan osuus oli hyvin vähäinen. Toisaalta astronomiaa oli verrattain paljon, ja maan pyöreys tuli selkeästi esille.
Myös teologian ja tieteen sota-ajatuksen popularisoija A. D. White myönsi Bedan ja Isidoren uskoneen pyöreään maahan. Whiten tekstissä suuret kirkkoisät ja keskiajan vaikutusvaltaisimmat kirkkoisät esitetään pyöreään maahan uskovina. Russell (1991) huomauttaa, että Whiten kuvaus kirkkoisistä hieman harhaoppisina valtavirtaa vastaan taistelevina ajattelijoina on outo. Todellisuudessa asia oli juuri päinvastoin: Kosmaksen ja Lactantiuksen tekstejä ei ilmeisesti tunnettu varhaisella keskiajalla, kun taas Bedan ja Isidoren tekstit olivat auktoritatiivisia ja kaikkialla lainattuja. Oppi maan pyöreydestä näkyykin tutkijoiden arvion mukaan edelleen lukemattomilla keskiajan kuuluisilla opettajilla. Esimerkiksi Johannes Scotus Eriugena (800–877), Willelmus Concheslainen (1080–1154) ja Tuomas Akvinolainen (1225–74) opettivat maan pyöreyttä. 1100-luvulta alkaen perustetuissa yliopistoissa käytettiin oppimateriaalina muun muassa Aristoteleen ja Ptolemaioksen tekstejä kirkkoisien teosten lisäksi. Kreikkalaisten tekstit saatiin vihdoin käännettyä latinaksi, ja niiden mukaan opetettiin.

Myöhemmät Kopernikuksen ja Galileon aikojen kiistat on usein ymmärretty väärin myös maan muotoa koskeneiksi. Kiistojen aiheena oli kuitenkin aurinkokeskeinen maailmankuva, ei maan muoto. Kopernikusta ja Galileota kritisoineet kirkonmiehet ja tähtitieteilijät pitäytyivät perinteiseen maakeskeiseen kosmologiaan, johon kuului myös ajatus maan pyöreästä muodosta (ks. esim. Blackwell 2002, Russell 1991, 63–65).

Antipodien mahdottomuus ja keskiaikaiset kartat

Litteän maan myytin vakiintumiseen vaikutti puolueellisuuden lisäksi myös keskiaikaisen ajattelutavan tulkitseminen väärin kahdessa kohtaa: antipodien opin vastustuksessa ja keskiaikaisten karttojen luonteessa (Simek 1997, 37). Keskiajan kirkonmiehet kritisoivat usein ajatusta, jonka mukaan maan toisella puolella asuisi ihmisiä. Antiikista asti oli ajateltu, että toiselle puolen maapalloa olisi mahdoton matkustaa. Siksi ”antipodeilla”, eli maan toisella puolella asuvilla ihmisillä, täytyisi olla esi-isänään joku toinen kuin Aatami, mikä ei olisi Raamatun mukaista.

Olisihan myös kummallista ajatella, että Jumala antaisi kokonaisen mantereen olla ilman evankeliumia tuhansia vuosia. Pappi Virgilius (745–784) joutui vastaamaan paavin edessä syytökseen, jonka mukaan hän uskoi maan toisella puolella asuviin ihmisiin. Virgilius ei kuitenkaan menettänyt virkaansa ja kohosi myöhemmin piispaksi. Antipodien olemassa oloon uskomista pidettiin joka tapauksessa keskiajalla harhaoppina. Historioitsijoiden mukaan on kuitenkin virheellistä päätellä antipodien vastustuksen merkitsevän myös pyöreän maan hylkäämistä. Pyöreän maan hyväksyneet kirjoittajat, kuten Augustinus, saattoivat samalla pitää antipodien olemassaoloa mahdottomana (Harley & Woodward 1987, 319).

Keskiaikaiset maailmankartat eli mappaemundit on myös joskus tulkittu litteätä maata kuvaaviksi. Tämä johtuu mm. siitä, ettei niissä ole asteita, ja Jerusalem on lähellä keskusta. On olennaista, että myös maailmankartat ovat yleensä yhteyksissä, joissa kirjoittajan usko maan pyöreyteen on selvä. Esimerkiksi sekä Beda että Isidore liittävät kirjoihinsa mukaan mappaemundeja, mutta he uskoivat samalla pyöreään maahan. Myös Jerusalemin keskeisyyteen ja maan pyöreyteen saatettiin uskoa samaan aikaan (Grant 1994, 628–629).

Harvey ja Woodwardin teos (1987, 318–323, 340–342) oikaisee karttoihin liittyviä väärinkäsityksiä. Teoksen mukaan keskiaikaisia maailmankarttoja ei tarkoitettu pääasiassa kertomaan maantieteellistä tietoa, vaan ne olivat eräänlaisia ensyklopedioita. Niissä oli runsaasti tietoa esimerkiksi Raamatun tapahtumista, erilaisista valtakunnista, historiallisista tapahtumista ja fantistisista eläimistä tai roduista, joita ajateltiin klassisen kirjallisuuden ja matkailijoiden kertomusten mukaan eri puolilla elävän. Jerusalemin keskeisyys kartoissa kertoo enemmän kaupungin hengellisestä asemasta. Esimerkiksi merien navigoimiseen kehitettiin muita tarkempia karttoja, aivan kuten nykyään kaikissa kartoissa ei ole astelukuja. Mercator-mallisissa maailman kartoissa maan pyöreys ei näy lainkaan, sillä pituuspiirit kuvataan yhdensuuntaisina suorina viivoina. Russell (1991) huomauttaa, ettei olisi kovin osuvaa, jos tulevaisuuden ihmiset päättelisivät näiden modernien karttojen perusteella, että 2000-luvun ihmiset uskoivat litteään maahan. Kontekstin huomioiminen on olennaista myös keskiajan kohdalla.

Populaaritason ajattelu

Litteän maan myytin keskeinen ajatus on, että keskiajan kirkko vastusti opetusta pyöreästä maasta harhaoppina. Historiallinen tutkimus ei ole löytänyt tästä näyttöä – päinvastoin, maan pyöreyttä saatettiin käsitellä lähes itsestään selvänä tosiseikkana. Oppineet ja kirkonmiehet eivät siis missään vaiheessa unohtaneet ajatusta maan pyöreydestä. Populaaritason uskomuksia on vaikeampi tutkia, sillä kirjalliset lähteet kertovat yleensä vain oppineiden uskomuksista.

On kuitenkin todisteita, jotka puhuvat pyöreän maan mallin hyväksynnästä myös populaaritasolla. Antiikissa Atlas-jumalan kannattamaa maailmaa kuvattiin pallolla eikä kiekolla. Jo Rooman keisarit käyttivät palloa symbolina kaikkialle ulottuvasta vallastaan. Konstantinus lisäsi palloon ristin kuvaamaan Kristuksen valtaa, ja se periytyi tällaisena keskiajan hallitsijoille. Myös popularistiset vertauskuvat kertovat halusta levittää oppia tavalliselle kansalle. Ptolemaiokselta periytyvä vertauskuva maasta munan pyöreänä keltuaisena mainitaan useasti varhaiskeskiajalla, jopa mystikko Hildegard Bingeniläisen tekstissä (Simek 1997, 20–21). Munkki Honorius Autunilainen (1080–1156) opetti teoksessaan Elucidarius, että maa on pyöreä samaan tapaan kuin ihmisen pää. Teos oli tarkoitettu vähän koulutetun papiston luettavaksi, ja oli myös suosittu (Simek 1997, 27–28). Maa kuvataan pyöreänä pallona myös suositussa matkakertomuksessa Maldevillen Matkat (n. 1357–71), jota Kolumbuskin luki (Russell 1991). Kukaan kirjoittajista ei käsittele maan pyöreyttä harhaoppina. Populaaritasolla uskoa litteään maahan on epäilemättä säilynyt, mutta kristillinen kirkko näyttää ainakin yleensä toimineen vastavoimana sille.

Uskonto ja luonnon tieteet ovat molemmat voimakkaita kulttuurisia vaikuttajia. Samanaikaisesti molemmat ovat myös niin moniulotteisia kokonaisuuksia, että niiden suhteiden kuvaaminen yksioikoisesti on vaikeaa. Kristittyjen oletettu pitkäaikainen usko litteään maahan toimii monilla kirjoittajilla herkullisena esimerkkinä kristinuskon älyllisestä pimeydestä.

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt esittelemään tarkemman kuvan kristittyjen kosmologisista näkemyksistä. Vaikka muutama kristitty kirjoittaja on uskonut litteään maahan, he ovat kuitenkin edustaneet selkeästi vähemmistöä. Herkullinen esimerkki keskiajan ihmisten älyllisestä pimeydestä muuttuukin näin esimerkiksi modernin ihmisen halusta pitää itseään monin verroin viisaampana kuin aiempia sukupolvia ja siitä, kuinka tämä halu voi vääristää käsityksiämme menneisyydestä.

Kirjallisuus

Blackwell, Richard J. 2002. Galileo Galilei. Science and Religion: A Historical Introduction. Toim. Gary. B. Ferngren. 105–116. Baltimore, MD: John Hopkins University Press.
Brooke, John Hedley 1991. Science and Religion: Some historical perspectives. Cambridge: Cambridge University Press.
Chadwick, Henry 1966. Early Christian Thought and the Classical Tradition: Studiesin Justin, Clementand Origen. Oxford: Oxford University Press.
Ferngren, Gary B. (toim.) 2002. Science & Religion: A Historical Introduction. Baltimore, MD: John Hopkins University Press.
Grant, Edward 1994. Planets, Stars and Orbs: The Medieval Cosmos 1200–1687. Cambridge: Cambridge University Press.

Grant, Edward 1996. The Foundations of Modern Science in the Middle Ages. Cambridge: Cambridge University Press.
Harley, J. B. & Woodward, David (toim.) 1987. The History of Cartography Vol. 1: Cartography in Prehistoric, Ancient and Medieval Europe. Chicago, IL: University of Chicago Press.
Harrison, Peter 2007. The Fall of Man and the Foundations of Science. Cambridge: Cambridge University Press.
Holding, James Patrick 2009. ”Does the Bible teach a flat earth?” Tekton Education and Apologetics ministries.
<http://www.tektonics.org/af/earthshape.html> (Haettu 28.9.2010)
Irving, Washington 1893. The Life and Voyages of Christopher Columbus. Revised edition. Philadelphia, PE.
Juntunen, Sammeli 2010. Kirkon Raamattuteologiasta ja sen puutteesta. Helsinki: Kirjapaja.
Kosmas Indikopleustes 547–549. Christian topography. Online edition (1897). <http://www.ccel.org/ccel/pearse/morefathers/files/cosmas_00_0_eintro.htm>
Lindberg, David 1992. The Beginnings of Western Science:The European Scientific Traditionin Philosophical, Religious, and Institutional Context, 600 B.C. To A.D. 1450. Chicago, IL: University of Chicago Press.
Lindberg, David & Numbers, Ronald (toim.) 1986. God and Nature: Historical Essays on the Encounter between Christianity and Science. Berkeley, CA: University of California Press.
Russell, Jeffery Burton 1991. Inventing the Flat Earth: Columbus and modern historians. Westport, CT: Praeger.
Simek, Rudolf 1997. Heaven and Earth in the Middle Ages: The Physical world before Columbus. Translated by Angela Hall. Woodbridge, Suffolk Rochester, NY: Boydell Press.
White, Andrew 1896. The Warfare of Science and Theology.<http://www.infidels.org/library/historical/andrew_white/Andrew_White.html>

Kirjoittaja on teologian maisteri ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Alkuperäinen artikkeli: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/issue/view/668

Materialismin ja darvinismin perusongelma

Darwinismin kassinen ongelma on siinä, että luonnollisimmillaan materialismin maailmankuvan mukaan ihminen on laumaeläin ja petoeläin. Mikäli yksilön arvoa ja etenkin oikeuksia haluttaisiin perustella luonnollisen argumentin avulla, perustelu joudutaan tekemään ristiriidassa darvinismin lähtökohdan kanssa. Toisin sanoen ihmisyys on mahdollista ainoastaan tilanteessa, jossaihminen ei ole laumaeläin eikä petoeläin. Miksi hän ei olisi sitä, onkin sitten vaikeampi kertomus.

Evolutionismi ei ole kovian suosittu ihmiskäsityksen perusta, koska se ei ole aina johtanut ihmisyställisyyteen vaan helposti myös nihilismiin. Sen osoittaa iso joukko ajattelijoita Nietzschestä Linkolaan. Aito darvinisti ei kykene muodostamaan myönteistä, petomaisuuden välttämättä poissulkevaa ihmiskäsitystä. Hän pystyy ainoastaan kehittämään hieman irrationaalisen ja petomaisuuden kanssa kilpailevan, humanistisen käsityksen ihmisen merkityksestä. Evolutionismin peikkona vaanii jatkuvasti yli-ihmisyyden ihanne, jolla kylläkin riittää sosiaalidarvinistisia kannattaji joka sukupolvessa  - ikävä kyllä.

Onneksi yleensä materialistinen ateismikin lainaa ihmiskuvaa teismin puolelta.

Uusateisti elää jatkuvassa darvinistisessa ristiriidassa moraalinsa kanssa

Dawkins puhuu itsekkäistä geeneistä, jotka tuottavat elämään tahtonsa mukaan. Minusta tämä kuulostaa taikauskolta? Dawkinsin mukaan geeni tuottaa ominaisuuksia niin, että yksilön toiminta sosiaalisessa ympäristössä onnistuu paremmin. Minun mielestäni tässä ei ole enää mukana darvinismin sattumaa ja lukemattomien sukupolvien ajan kestävää sokeaa luonnonvalintaa.

Dawkins selittää ihmisten välistä ystävällisyyttä näennäisenä sopuna ja pelkkänä ryhmäitsekkyytenä, rapsuta sinä minua, niin minä rapsutan sinua. Ystävällisyys on darvinisti Dawkinsille kaupankäymistä, jossa menestystä ostamalla yksilö varmistaa oman säilymisensä. Hyvä käytös on dawkinilaisuudessa väline edun saavuttamiseen. Käänteisestihän tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että yksilö on valmis syömään toisen heti, kun siitä on hänelle suurempi etu.

Dawkins itse säikähtää päätelmiään ja ryntää seuraavaksi puolustamaan myötätuntoa ja muita hyviä tunteita. Tätä hän ei kuitenkaan pysty perustelemaan darvinismilla vaan päätyy toistelemaan kristillistä etiikkaa, vaikka haluaakin jättää siitä Jumalan pois ja samalla poistaa kaikki perustelut hyvälle käytökselle.

Kun Dawkins ja muut uusateistit haluavat rakentaa ihmisläheistä etiikkaa, niin he joutuvatkin tekemään sen vastustaen "Jumalan tappajan" Nietzschen ajatuksia eikä kristillistä etiikkaa. Ainut kohta missä uusateisti pystyy erottamaan moraalinsa kristillisestä moraalista on seksuaalimoraali. Tätä uusateistit ovatkin sitten alleviivanneet useammalla kynällä, jopa niin vahvasti, että saa käsityksen, että seksuaalimoraali on uusateistille ainut moraalin laji. Tässä he asettuvat samalle viivalle kuin halveksimansa nutturapäiset kristityt moralistit.

Uusateistikin kannattaa konservatiivisia moraalikäsityksiä samoja, joita kristillisyys kannattaa, lasten oikeuksia, perheen suojaa, yksilön loukkaamattomuutta, tasa-arvoja ja muita moraalisia arvoja, joita YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa tuodaan esille.

Uusateistilta voi kysyä, että miten on mahdollista, että aikamme pahin totalitarismi, natsismi, perusteli tekojaan juuri ateistisella ja darvinistisella nietzscheläisellä nihilismillä ja toteutti Nietzschen synkkää ihmiskuvaa.

Aikamme toisen ja laajemmalle aikoinaan levinneen totalitarismi, kommunismin, ihmiskuva ja maailmankuva oli myös materialistinen ja darvinistinen. Nykyajan uusateistilla on synkkää seuraa.

Uusateisti joutuu selittämään itselleen miten ihminen eroaa eläinkunnasta, joka darvinismin mukaan toimii luonnonvalinnalla ja vahvimman oikeudella selvitä. Miksi uusateistin pitäisi välittää imisen tunteesta, jos koko ihmiskunnan kehityksen uskotaan darvinilaisesti perustuvan heikkojen häviämiseen? Hitlerin ja Stalinin haamut lepävät uusateismin yllä.

Uusateisti on ristiriidassa: samalla, kun uusateistien maailmankuvan tulee olla darvinistinen, sitä ei saa kuitenkaan selittää darvinistiseksi. Samalla, kun uusateistin tulee hyväksyä evolutionismin periaatteet, hän ei voi missään nimessä muodostaa ihmiskäsitystään niiden perusteella. Kuinka on mahdollista elää tällaisessa ristiriidassa?

Sosiaalidarvinismin aikeuttama ristiriita ateismille

Darwinin tärkeimmät teesit:

• Eliöissä tapahtuu geenitasolla muuntelua mutaatioiden kautta
• Yksilöt tuottavat enemmän jälkeläisiä, kuin ympäristö kykenee elättämään
• Tämä johtaa jälkeläisten taisteluun olemassaolosta
• Näin tapahtuu luonnollinen valitan, jossa elinkelpoisimmat jäävät eloon
• Vähitellen vahvimmat mutaatiot tuottavat uusia lajeja

Darwinin kuuluisan kirjan Lajien synty (1859) koko nimi on "On the Origin of Spiecies by Means of Natural Selection or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life".

Noista Darwinin teeseistä kaksi on lainattu populaatioteoreetikoilta, esim. Thomas Malthuksen teoksesta Essays on the Principle of Population (1798). Muistan, että lukiossa käsiteltiin biologiassa Malhuksen populaatioteorioita.

Darwin kirjoitti omaelämänkerrassaan, että Malthuksen teoria perusti hänen teoriansa lajien muuntelusta ja luonnonvalinnasta. Malthus sovelsi periaatettaan yhteiskunnan kehitykseen ja Darwin kasvikuntaa ja eliömaailmaan.

Ateistisen aatemaailman mukaan uskonnot ovat väliaikainen vaihe ihmiskunnan kehitystä. Tähän liittyy käsitys, jonka mukaan uskontojen historia jaetaan kolmeen vaiheeseen. Varhaista maagista vaihetta olisi seurannut suurten pelastususkontojen vaihe (erityisesti kristinusko). Toisen vaiheen ateistien mukaan korvaa sekulaari modernismin vaihe. Tämä on yksi syy miksi ateistien mukaan uskontoihin pitää suhtautua järjen vastakohtana.

Maalistuminen onkin siksi ateistien yksi tärkeimmistä ohjelmista. Se on ennen kaikkea kristillisyyden vaikutuksen poistamista yhteiskunnasta. Tässä ateistit ovat aktiivisia. He pyrkivät poistamaan uskontojen opetuksen kouluista ja korvaamaan sen elämänkatsomustietoudella. Kouluista halutaan myös poistaa kaikki kristilliset symbolit, juhlat, virret ja aamuavaukset. Ateistit puuttuvat myös eduskuntakauden aloitusjumalanpalvelukseen tai armeijan valan muotoon. Kärkevimmät ateistit haluaisivat kieltää myös kristillisten symbolien käytön julkisilta paikoilta jopa yksityisiltä ihmisiltä. Euroopassa onkin käyty useita oikeudenkäyntejä, voiko esim. lentoemäntä pitää suurta ristiä kaulassa, saako hotellinomistaja kertoa uskostaan, jne...

Hengellinen ja teologinen maailmantulkinta halutan poistaa ja tilalle tarjotaan ateistista näkemystä, jota suureellisesti kutsutaan tieteelliseksi käsitykseksi. Vaikka tiede ei ota kantaa yliluonnolliseen. Sehän tutkii ja sen tutkimusalueeksi on rajoitettu ainoastaan luonnollinen maailma.

Loogisesti ajatellen darvinistinen maailmankuva johtaa sosiaalidarvinismiin. Eläinten kesken vallitsee olemassaolon taistelu, jossa vahvin voittaa ja vahvimmat geenit jatkavat elämäänsä. Sosiaalidarvinismi vain siirtää tämän olemassaolon taistelun ihmisyhteisöön. Kehitysajattelu ei ole Darwinin keksintö. Antiikin aikana kehitysajatus oli suosittua (uusplatonismi). Mutta Darwinin ansiosta 1800-luvulla tapahtui suunnaton maailmankuvan muutos. Se mukaa ihminen ei ole enää ainutlaatuinen muusta luonnosta poikkeava olento, vaan on yksi eläin.

Darwinin ajatus taitelevasta luonnosta on raaka ja julma, ja se edustaa samalla tavalla kovia ja säälimättömiä arvoja kuin Nietzchen herramoraali. Ne ovat rinnakkaisia ilmiöitä. Darwinin aate tulkitsi uudelleen koko ihmiskunnan suhteen ympäristöönsä ja olemassaolon todellisuuteen. Väkivaltainen olemassaolon taistelu on sisäänrakennettu evolutionismiin. Ihminen on vailla Jumalan turvaa ja selviää vain jos hän on muita ovelampi ja vahvempi olemassa olon taistelussa. Tästä taas seuraa, että darvinismin seurauksena moraali määritetään uudelleen. Sitähän länsimaisessa yhteiskunnassa on tehty jo vuosikymmeniä ja tehdään edelleen.

Niinpä mikään filosofinen rajaus tai sievistely ei pysty erottamaan darvinismia sosiaalidarvinismista. Sillä darvinismi toi kokonaan uuden käsityksen todellisuudesta ja ihmisen asemasta. Siksi evolutionismiin vetoava uusateismi joutuu ottamaan kantaa sosiaalidarvinismiin. Onko mahdollista omaksua evolutionismi hyväksymättä luonnon periaatteellista väkivaltaa? Onko ihminen siis vain eläin?

Britanniassa yhteiskuntaan sovellettu kehitysoppi sai nopeasti jalansijaa. Rasismin tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että jo evoluutioteorian toinen suuri nimi, A.R. Wallance totesi 1860-luvlulla, että rotuoppia voidaan soveltaa ihmisyhteisöjen ja rotujen väliseen kilpaa. Darvinismissa, jos se hylkää Jumalan ihmisen luojana ja siten ihmisen Jumalan luomana ainutlaatuisena olentona, on siis sisään rakennettuna rasismi. Wallancen mukaan "kehittyneet rodut" tulevat syrjäyttämään "villit kansat ja kulttuurit" darvinismin periaatteella.

Atropologi W.W. Reade kirjoitti 1964, Savage in Afriga, että "musta rotu" tulee väistymään ja jäämään "valkoisen rodun" jalkoihin.

Vahvemman oikeus nousee ei-kristillisestä kehitysajatuksesta, jonka mukaan ihmisen arvo määritetään hänen sivistystason, vahvuuden tai selviytymiskykynsä mukaan.

Sosiaalidarvinismilla on kaksi juurta: eurooppalainen rasistinen kehitysideologia ja Darwinin evolutionismi, joka on jo teorian tasolla sidoksissa ajatuksen vahvemman eloonjäämisestä yhteisössä.

Oswald Spenglerin historian filosofinen teos Der Untergang des Abldlandes (1918-22) seuraa Nietzschen ajatuksia. Hän asetti vastakkain juutalaisuuden sekä kristillisyyden "maagiset uskonnot" ja Euroopan faustisen sielun. Spengler näki juutalaisuuden ja kristillisyyden "uhkana" Euroopan faustiselle sielulle. Tässä on vahva yhtymäkohta nykyisen uusateismin sanomalle uskontojen vaarallisuudesta.

Tästä nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeinen juutalaisviha. Juutalaisuuden katsottiin edustavan Nietzschen vastustamaan orjamoraalia ja mennen maailman "sisäisesti kuollutta" aatetta. Se oli vastavoima valistuneelle Euroopalle, joka etsi suuntaansa tieteisuskon perusteella. Taas kuulostaa tutulta, kuin 2000-luvun uusateistien suusta.

Vahvemman oikeuden periaate on Darwinista lähtein sisäänrakennettu modernin ihmisen maailmankuvaan. Väkivaltaisen luonnonvalinnan ajatus ohjasi eurooppalaista ihmiskäsitystä. Siksi esimerkiksi imperialismin raju historia ei ollut vain valitettava välivaihe humanismin täyttymystä kohti kulkevassa evoluutiossa.

Darwinin serkku Francis Galton kehitti imperialismiin sopivaa käsitystä siitä, että valkoiset länsimaalaiset "väistämättä tuhoavat muita rotuja tieltään". Brittiläinen ihmiskäsitys alkoi olla jo 1800-luuvn lopulla evolutionismin mukainen. Sen mukaan "alkukantaiset heimot" eivät olleet ihmisiä samassa mielessä kuin kehittyneemmät "sivistyskansat". Benjamin Kidd kirjoitti kirjan Social Evolution (1849), jossa hän oli vakuuttunut siitä, että eloonjäämisoppi on kristillistä moraalia merkittävämpi ihmiskunnan kehittämistä ohjaava tekijä. Kiddin mukaan rotujen taistelussa huonommat joutuvat alistumaan ja se kuuluu hänen mukaansa kilpailun ankariin "väistämättömiin ehtoihin".

Alexander Tille kirjoitti 1893 teoksessaan Volksdienst: "Vahvemman oikeus kumoaa kaikki historialliset oikeudet". Tämä merkitsi Tillen mukaan "vahvemman rodun oikeutta hävittää alempi rotu."

Sosiaalidarvinismi merkitsee ennen kaikkea sitä, että väkivaltaisesta vallankäytöstä tehdään sivistyneistön oikeus. Sitä tukee luonnontieteellinen maailmankuva, jonka mukaan ihmiskunta kokonaisuudessaan kehittyy vahvemman oikeuden kautta yhä suurempaa kukoustukseen. Nietzcshen ajatuksia mukaillen: kristilliseen orjamoraaliin perustuva säälin tunne estää ihmiskuntaa kehittymästä.

Saksassa 1931 darvinismiin sitoutunut psykiatri Hermann Simon määritteli ihmisarvon sosiaalidarvinismin ehdoilla seuraavasti, "Yksilö on yhteisölle sen arvoinen, mitä hän on kykenevä tuottamaan sille, ja erityisesti ylitse oman välittömän ylläpitonsa... Painolastiolioita ovat kaikenlaiset 'vähempiarvoiset', joiden olemassaolon kustannukset jäävät enemmän tai vähemmän yhteisön maksesttaviksi." Simonin mielestä demokraattinen oppi tasa-arvosta on yhteiskunnalle vaarallinen.

Näin perustettiin rotupuhtaiden ideologian, joka toi karmeaa satoa Saksassa. Eikä tämä rotupuhtauden oppi pysähtynyt Saksan häviöön toisessa maailmansodassa. Vielä 1950-luvulla Uppsalassa toimi rotubiologian laitos. Rotunäkemyksen tieteellisyyteen uskottiin ja aatteen syvyys Euroopassa oli suuri.

Ateisteilla on tapana syyttää elämän rajusta todellisuudesta jumaluuksien tai Jumalan heikkoutta. Todellisuudessa ongelma on täysin päinvastainen. Sosiaalidarvinismi on ihmisen aikaansaamaa ja lähtee materialistisesta maailmankuvasta, jossa Jumala hylätään. Jos kaikki on vain materiaa ja luonnonvalintaa, niin käsitys hyvästä vaikeutuu. Kysymyksessä ei siis ole pahan ongelma, vaan hyvän ongelma. Miksi täällä eläinten kesken pitäisi olla hyvää?

Kuvitelma ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä on osoittautunut vääräksi. Ihmiskunta näyttää toimivan vahvimman oikeuden mukaan. Jotta tästä päästään irti tarvitaan jumalallista eettisyyttä ja moraalia, joka suitsee ihmisen itsekkyyden ja oman edun tavoittelun.

Darvinismi onkin ateismin uskonkappaleista heikoin. Darvinismi perustuu olemassa olon taisteluun ja väkivallan hyväksyntään. Mutta ateistit eivät luonnollisesti älykkäinä ihmisinä voi hyväksyä väkivallan käyttöä ja sillä tavalla astuvat takaisin kohti kristillistä ihmiskäsitystä ja arvomaailmaa. Evolutionismin perusperiaatteet ovat sisäisesti ristiriidassa. Darvinismin luonnonvalinnan hyväksyminen johtaa sosiaalidarvinismiin. Kun darvinistit alkavat perustelemaan ihmisen arvoa he käytännössä hylkäävät maailmankuvansa.

Matkalla kohtia ateistista yhteiskuntaa?

Uusateismi on noussut voimakkaasti tällä vuosituhannella. Sen nousu alkoi New Yorkissa islamistien tekemän terroristiteon (jossa kuoli noin 3000 ihmistä) jälkeen. Uusateismilla on voimakkaita julistajiaan, esim. tunnettu biologisti ja kirjailija Richard Dawkins. Näiden uusateistien näkemyksen mukaan uskonnot ovat ihmiselle vahingollisia ja ne pitäisi kytkeä pois yhteiskunnasta.

Näkemyksen juuret ovat saksalaisen filosofi Nietzschen kirjoituksissa ja myös kulttuuridarvinistisissa näkemyksissä. Kulttuuridarvinismin mukaan ihmiskunnan kulttuurinen kehitys kulkee varhaisista maagisista uskonnoista suuriin pelastususkontoihin ja tämän jälkeen sekulaariin moderniin kauteen. Uskontoihin suhtaudutaan tämän näkökannan mukaan järjen ja tiedon vastakohtana.

Nietzsche näki uskonnon ja erityisesti juutalaisuuden ja kristillisyyden tuovan ihmiselle orjamoraalia, jossa alistutaan ulkoa tulevaan moraalisäännöstöön. Nietzschen mukaan se vahingoittaa ihmistä. Herramoraali taas asettaa ihmisen moraalisäännöstöjen yläpuolelle. Tässä ihminen kehittää itselleen omat säännöstönsä. Nietzschen yli-ihminen oli hyvän ja pahan tuolla puolen.

Tämä asettaa uusateismille yhden vaikeimmista haasteista, mikä on moraalin selkäranka, jos uskonnolliset moraalisäännöstöt kielletään? Mistä moraali muodostuu ja muodostuuko se kunkin ihmisen omien halujen ja tarvemaailman mukaisesti. Moraalisissa valinnoissahan usein ihmisten edut joutuvat ristiriitaan. Esimerkiksi oma ja rakastajattaren kiintymys ja halu joutuu vastakkain vakituiselle kumppanille osoitetun uskollisuuden kanssa. Nietzschen oppien seuraaminen vie nihilismiin ja arvokriisiin. Tietoteoreettinen nihilismi kieltää totuuden tietämisen mahdollisuudenkin, arvoteoreettinen nihilismi eli arvonihilismi kieltää moraalisten arvojen, arvostusten tai normien pätevyyden tai mahdollisuuden.

Uusateistien päämäärä on poistaa yhteiskunnasta uskonnolliset piirteet. Uusateismin toimintaalue on länsimaissa. Tällöin uskonnottomuuden päämäärä kohdistuu kristinuskoa vastaan. Uusateistit vaativat yhteiskunnan oleva "neutraali" uskonnoista eli uskonnolliset toiminnat, merkit ja viittaukset pitäisi poistaa siitä. Tässä on yksi uusateistien esittämistä harhoista. He näkevät yhteiskunnan organisaationa, jonka päälle uskonto on keinotekoisesti liimattu. Kun tämä irrallinen uskonto poistetaan siitä, niin jää jäljelle neutraali yhteisö. Asia ei kuitenkaan ole näin. Uskonnoton yhteiskunta on ateistinen yhteiskunta. Ateistinen ja teistinen ovat käsitteinä symmetrisiä. Niiden välillä ei ole välimuotoa. Jos yhteisössä ei ole uskontoja, niin yhteisö on ateistinen. Jos taas yhteisössä on uskontoja niin se on teistinen. Omasta mielestäni on parasta, jos yhteisössä sallitaan ja annetaan elää rinnakkain molemmat ilmaisut.

Uskonnottomaan yhteisöön uusateismi pyrkii erityisesti poistamalla lasten elämästä uskonnollisuuden. Retoriikkana käytetään termiä "aitoa uskonnonvapautta". Tällä tarkoitetaan sitä, että lapselle ei sallittaisi uskonnollista kasvatusta, tällöin lapsi voisi myöhemmin aikuisiällä "vapaasti" valita oman maailmankuvansa. Uusateismi ei halua myöntää, että myös tässä toimii symmetrisyys. Jos lapselle ei anneta teististä kasvatusta, niin hänen kasvatuksensa on tällöin ateistista.

Esimerkiksi nykyinen ulkoministeri, Tuomioja, näkisi hyväksi skepsiksen tilaisuudessa pitämänsä puheen perusteella sitä, että vanhempien ei sallittaisi antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta. Tällöin vanhemmat pakotettaisiin antamaan lapsilleen ateistisen kasvatuksen. Asia on täysin rinnasteinen siihen, jos ateistien lapsille annettaisiin pakolla uskonnollinen kasvatus.

Ateistiset järjestöt ovat vaatineet koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista ja sen korvaamista elämänkatsomustietoudella. Elämänkatsomustietous on saanut alkuunsa ateistien vaatimuksesta saada uskonnonopetuksen korvaaja koulumaailmaan. Elämänkatsomustietoudella pyritään siihen, että lapsille kasvatetaan uskonnoton maailmankuva, toisin sanoen ateistinen. Jos maailmankuvan opetuksessa otetaan huomioon Jumala olemassaolo, niin se on teistinen. Jos maailmankuvan opetuksessa ei oteta huomioon Jumalan olemassaoloa, niin se on ateistinen. Asia on symmetrinen.

Nyt ateistien vaatimus on laajentunut saada elämänkatsomustietouden opetus myös muille halukkaille kuin uskonnottomille. Samalla ateistijärjestöt tekevät voimakkaasti töitä saadakseen uskonnonopetuksen pois kouluista. Tällä toimilla ateistit pyrkivät ateistiseen yhteiskuntaan poistamalla lasten maailmankuvasta Jumalan olemassaolon.

Usein uusateistien kannattama uskonnonvapaus on negatiivista uskonnonvapautta. Tämän näkemyksen mukaan uskonnon vapaus on vapautta uskonnoista. Neuvostoliitossa tämä näkökanta oli puhtaana käytössä, siellä tämän näkökannan mukainen täydellinen "uskonnonvapaus" oli voimassa, kun kaikki maan kansakunnat oli "vapautettu" uskonnoista.

Tämä näkemys rikkoo myös vanhempien uskonnonvapauden siirtää heidän uskonnollista perintöään lapsille. Kielto olisi sama kuin vähemmistökielten edustajien ei annettaisi siirtää omaa kielellistä perinnettä lapsilleen. Uskonnollinen perinne on yhtä tärkeää kuin esim. kansallinen, etninen tai kielellinen perinne. Kukaan ei ole vielä vakavasti ehdottanut lasten tulevaisuuden "valinnen vapauden" perusteelle kieltää vanhemmilta siirtämästä lapselleen etnistä, kielellistä ja kulttuurillista perinnettä.

Tässä vaatimuksessa näkyy ateistien uskontofobia. Uskonto on ateistisen näkemyksen mukaan paha. Tämä käsitys on syntynyt kulttuuridarvinismista ja nietzscheläisestä yli-ihmis-, orja- ja herramoraalikäsityksestä. Näkemystä perustellaan eri uskontojen edustajien tekemillä julmuuksilla. Samalla logiikalla ateismi pitäisi laittaa vähintään ei toivottujen aatteiden listalle. Ateistiset yhteiskunnat ja hallinnot ovat surmauttaneet enemmän ihmisiä kuin mikään uskonto. 1900-luvulla eri ateistiset hallinnot Neuvostoliiton johdolla tappoivat 100 miljoonaa ihmistä. Maailmanennätys tässä julmuudessa on ateistinen Maon hallinto, joka tappoi 65 miljoonaa ihmistä.

Kieltäisikö uusateisti Suomen ruotsinkielisiä puhumasta ja opettamasta lapsilleen ruotsia, jotta heillä olisi "täydellinen vapaus" valita aikuisina äidinkielensä. Tähän on mainittava, että ateistisen hallinnon Neuvostoliitossa harrastettiin myös tätä kielipolitiikkaa. Kysymykseen olisi helppo vastata, että pakkohan lapsen on oppia jokin kieli. Tähän minä sitten vastaan, että pakkohan lapsen on omaksua jokin maailmankuva. Ei ole olemassa neutraalia maailmankuvaa. Maailmankuva on teistinen tai ateistinen. Jos lapselle ei sallita teististä maailmankuvaa, niin hänelle kasvatetaan ateistinen maailmankuva. Kieltämällä uskonnollisilta vanhemmilta lapsensa uskonnollisen kasvatuksen heidät pakotetaan kasvattamaan lapsestaan ateistisen. Se olisi täysin sama, jos ateistin lapsi pakotettaisiin uskonnolliseen kasvatukseen. Nämä ovat symmetriset asiat.

Joten itse toivon, että ateistiset ja erilaiset teistiset maailmankuvat voivat vapaasti elää rinnakkain ja sallia erilaisia maailmankuvia tässä yhteiskunnassa. Kannatan myös sitä, että vanhemmilla on oikeus siirtää oma uskonnollinen tai uskonnoton maailmankuvansa lapsilleen.

Joulu juhlista ateistisin?

Useana vuotena kaikkien kirkollisten juhlien aikoihin aktiiviateistit ovat olleet vaatimassa kristillisen perinteen pois jättämistä julkisista juhlista ja myös uskonnon opetuksen lopetusta kouluista, lapsi parkojen uskonnonvapauden tähden.

Vaatijoina on pieni joukko aktiivisia ateisteja, jotka ovat välillä herttaisen huolissaan muslimien loukkaantumisista ja välillä kokevat uskonnottomina joutuvansa uskonnollisen pakkosyötön uhreiksi. Tosiasiassa muslimit eivät uskonnollisista juhlista loukkaannu, eikä ateistitkaan (aikuisen oikeesti). Kunhan höyryävät, että saisivat koko maan kulkemaan oman maailmankuvansa mukaisesti.

Mielestäni tässä on melkoinen ristiriita. Monet ateistit tuomitsevat kristittyjä siitä, että he vaatisivat muiden elävän omien arvojensa mukaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on viimekesäisen Helsingin Vapaa-ajattelijoiden "vaihda Raamattu pornoon" -kampanjan yksi pääsyytöksistä. Samaa syytöstä esiintyi ateistien taholta myös ns. homokeskustelu tuomioissa. Mutta silti ateistit itse haluavat, että kaikki toimisivat heidän maailmankuvansa ja arvojensa mukaan eli poistavat kaiken uskonnollisuuden koulumaailmasta ja näkyvistä julkisesta yhteiskunnasta. Sehän olisi ateistisen maailmankuvan tahto ja tämän maailmankuvan mukaista. Eikö tämä ole mielestäsi kaksinaamaisuutta ja farisealaisuutta?

Surkuhupaisin tapahtuma, josta kuulin tämän joulujuhlakeskustelun aikana, oli että päiväkotitädit eivät uskaltaneet laulattaa ryhmällä, jossa oli muslimilapsia, mitään kristillisyyteen viittaavaa joululaulua ja muslimilapset menivät tätien kanssa piirissä laulaen "porsaita äidin oomme kaikki ...". (Jos joku ei tajunnut, niin porsas on muslimille saastainen eläin, mutta siitähän ei tarvi olla huolissaan, koska se ei liity kristillisyyteen ja siitä ei siis tarvitse olla häpeissään, koska kristillisyys on nii'in hävettävä juttu, ja kellään ateistilla ei sit niiku ole mitää possuja vastaan.)

Myönnän, että useat kristityt sortuvat välillä tähän samaan. Itse yritän pyrkiä siihen, että en vaadi oman maailmankuvani mukaista elämää niiltä, joilla on eri maailmankuva. Mutta myöntävätkö ateistit sen, että vaatiessaan kaiken kristillisyyden pois koulusta ja sen juhlista he vaativat oman maailmankuvansa toteuttamista muiden ihmisten elämässä? Ja onko se oikein?

Mielestäni olisi oikein, että kukin eläisi oman maailmankuvansa mukaan ja antaisi toisten elää omansa. Jos enemmistö haluaa, että koulussa on kristillisiä joulukuvaelmia ja joululauluja, niin antakoon laulaa ja esittää. Ja ne jotka eivät (tai joiden vanhemmat eivät) halua, olkoot vapaita olla osallistumatta. Eihän vähemmistökristittykään voi vaatia esim. Intiassa, että kouluissa ei olisi hindujumalankuvia. Vai voiko mielestäsi? Mielestäni ei. Hän voi vaatia, että hänen ei tarvitse niitä palvoa ja kumarrella ja, että hän voi silti elää vapaata elämään tasavertaisena samassa yhteiskunnassa. Se on oikeutettu vaatimus.

Toivoisin, että nämä ateistivaatijat tajuaisivat tämän ja eivät vaatisi koko suomea mukautumaan heidän maailmankuvaansa ja elämään sen mukaisesti eli luopumaan kaikesta julkisesta uskonnollisuuden ilmauksista.

Ateistit vaativat kovaan ääneen kaiken kristillisen kitkemistä joulujuhlista

On mielenkiintoista, että uusateistit näkevät uskonnonvapauden ainoastaan vapautena uskonnosta. He eivät kykene näkemään sitä vapautena opettaa omille lapsille omia arvojaan, maailmankuvaansa tai uskontoaan. Monet äänekkäät ateistit ja heid...än järjestönsä haluaisivat kaikkien lapsille, myös kristittyjen, ateistisen kasvatuksen. Eikö tämä ole suvaitsemattomuutta ja itsekkyyttä ja voisiko jopa sanoa neuvostoaikaista?

Opetetaanhan lapsille moraalia. Onko se aivopesua? Lapselle opetetaan, että kavereiden pitää antaa leikkiä omilla leluilla, toista ei saa töniä, pitää kiittää ruuasta, jne. Onko tämä sitten aivopesua? Estääkö tämä sitten lapsia tekemästä myöhemmin omia moraalisia valintoja? Saako lapselle sitten opettaa ympäristön suojelua? Estääkö tämä myöhemmin lapsia tekemästä omia valintojaan?

Monet opettavat lapsilleen jopa poliittista kantaansa. Pitäisikö sekin sitten kieltää, että lapselle tuotaisiin millään tavalla esille oma poliittinen näkemys? Tämähän voi jopa vaikuttaa lapsen poliittiseen kantaan ja estää lapselta poliittisen vapaan vakaumuksen löytämisen.

Entä sitten jos ateisti opettaa lapselle, että Jumalaa ei ole ja että Raamattu on vain kertomuksia, joissa ei ole historiallista perää. Eikö tämäkin vaikuta lapsen maailmankuvaan ja uskonnollisuuteen? Eikö samalla tavalla se ole ateistista pakkosyöttöä? Uusateistien on vain jotenkin vaikea nähdä oman maailmankuvansa ulkopuolelle ja heillä elää mielessä jatkuvasti myytti ateistisen maailmankuvan neutraaliudesta.

Maailmankuva, josta jätetään uskonto pois, ei ole neutraalia se on ateistista. Samoin kuin maailmankuva jossa on uskonto mukana on teististä. Neutraalia maailmakuvaa ei ole olemassakaan.

Mielestäni jokaisella vanhemmalla on oikeus jakaa lapsilleen omia arvojaan, maailmankuvaansa, uskontoaan tai uskonnottomuuttaan. Lapsilla on hyvä taipumus viimeistään teini-iässä kyseenalaistaa vanhempiensa näkemykset ja maailmankuva. Monien ateistien lapsista on tullut kristittyjä ja kristittyjen ateisteja.

Pitävätkö uusateistit uskovia kristittyjä alempiarvoisina, joilla ei ole oikeutta osallistua yhteiskunnan toimintaa?

Kukaan ei estä Suomessa ateisteja toteuttamasta vapaasti ateismiaan. Mutta valitettavasti se ei riitä monelle uusateisteille, vaan heidän kirjoituksista saa sen käsityksen, että he haluaisivat estää kristittyjä harjoittamasta omaa uskoaan tai osallistumasta millään tavalla yhteiskunnallisiin asioihin. Ateisti näkisi mielellään kristityt yhteiskunnan marginaalissa, jossa heille sallittaisiin oman uskonsa harjoittaminen, kunhan ovat hiljaa ja ”kiltisti”. Valitettavasti ainakin minun korvissa tämä kuulostaa samalta kuin käytäntö monessa islamilaisessa maissa, joissa kristityt saavat pitää jumalanpalveluksiaan omissa kirkoissaan kunhan ovat hiljaa ja pysyvät näkymättömissä.

Itseäni vaivaa tämä jatkuva uusateistien kristittyihin uskoviin kohdistuva valheellinen ja vääristävä propaganda, jossa ei ole paljoa totuutta. Ei ateistikaan olisi onnellinen, jos hänen elämäntapaansa kritisoitaisiin jatkuvasti valheellisesti ja vihjailtaisiin, että hänellä ei ole oikeutta olla tämän yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Useat uusateistien kirjoitukset pitävät uskovia jotenkin alempiarvoisina ja merkityksettömimpinä, koska uskovat johonkin, jota ei voi tieteellisesti todentaa. Tällaisen arvostelun ja vihjailun kohteeksi joutuminen ei ilahduta ketään.

Ateistit syyttävät uskovia siitä, että uskontoa käytetään keppihevosena vallankäytössä ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Mutta jos olemme rehellisiä, niin ateismia käytetään ja on käytetty monenlaisena keppihevosena vallankäytössä ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Kansainvälisenä esimerkkinä tästä voidaan mainita Albania, joka oli virallisestikin ateistinen. Kotimaisena esimerkkinä on Suomen ateistien vaatimus uskonnonopetuksen korvaamisesta ateistisella elämänkatsomustiedolla tai vaatimus siitä, että lapselle ei saisi antaa uskonnollista kasvatusta edes kotona. Nämä vaatimukset lähtevät ateistisesta maailmankatsomuksesta.

Ateismi on uskomus siinä kuin mikä tahansa uskonto. Sillä ei ole erityisasemaa tai suurempaa totuusarvoa minkään muun maailmankatsomuksen rinnalla.

Onko uusateismissa muuta sisältöä kuin kristillisyyden arvostelu? Kykeneekö se mihinkään muuhun? Kristillisyydessä on muutakin sisältöä kuin ateismin kritisointi, vaikka siihen valitettavasti joudun eksymään, uusateismin aggressiivisuuden takia.

Onko ateismissa sisältöä?

Nykyisestä 2000-luvun ateismista puuttuu totaalisesti sisältö. Siitä ei ole muuhun kuin levittämään valheellista propagandaa kristityistä uskovista ja heidän uskostaa. Missä on uusateismin sisältö? Ateismi keskittyy vain mustamaalaamiseen, muuta siellä ei ole tarjota. Ateismi jää kevyeksi kun sen pitäisi antaa vastauksia ihmisen pahoinvointiin ja katastrofeihin.

Kansakunnan laajuinen ateismi ei voi toteutua muuten kuin pakkovallan avulla. Ateistisia kokeiluja on tehty historian aikana. Neuvostoliiton ja sen etuvaltioiden hallinto on hyvä esimerkki ateismin vaikutuksesta ja diktatuurista. Albania oli virallisestikin julistautunut ateistiseksi valtioksi. Muut itäblokin maat toteuttivat sitä käytännön hallinnon tasolla kieltäen kaiken uskonnon harjoittamisen, uskonnollisen kirjallisuuden ja antamalla niistä ankaria rangaistuksia sekä uudelleen kouluttaessaan uskonnollisia ihmisiä ateismiin vankileireillä kidutuksen, aivopesun ja psyykkisten lääkeiden avulla.

Nämä ateismin lähettiläät ja pyhän sodan harjoittajat alistivat kokonaisia kansakuntia miekkalähetyksen avulla ateismin auvoisuuteen. Tämän ateistisen kokeilun jälkiä korjataan vieläkin Itä-Euroopan maissa, Venäjällä ja Venäjän alusmaiden alueilla. Valitettavasti näitä ateistisen hallinnon orjuuttamia maita on olemassa vieläkin. Uusateistit pyrkivät viemään länsimaita kohti tätä ihmisoikeuksien kieltävään maailmankatsomukseen. Suomalaisetkin uusateistit pyrkivät maalaamaan uskovista vääristetyn kuvan, jotta he voisivat riistää heiltä uskonnonvapauden ja ihmisoikeudet. Suuntaus tähän on selkeästi nähtävinä Internet-kirjoitteluissa ja uusateistien propagandistien artikkeleissa.